Olen espoolainen lastenkirjailija ja vapaa toimittaja. Olen koulutukseltani FM, biologi. Valmistuin Helsingin yliopistosta vuonna 1998. Myöhemmin olen suorittanut myös luovan kirjoittamisen perusopintoja ja osallistunut monille kirjoituskursseille.
Olen innokas luonnossa liikkuja, luonnon tarkkailija ja tutkiskelija, marjastaja ja sienestäjä. Kamera on usein mukana retkilläni pienten ja suurten luontohavaintojen tallentamista varten. Luontokuvaus onkin pitkäaikainen harrastukseni ja arkistoihin on kertynyt valtavat määrät kuvia.
Olen asunut ikäni Espoossa, meren äärellä. Meri ja rantakalliot, meren tuoksu, sinnikkäät kalliomännyt, saariston linnut, ruovikot ja kaikki meren asukkaat ovat valtavan rakkaita, sielunmaisemaani. Toinen puoli sydäntäni on vuosien saatossa pujahtanut Keski-Suomeen, metsän keskelle, luonnon helmaan, syrjään kaikesta. Siellä se lepää marja- ja sienimetsissä, kukkaniityillä, perhosten ja pörriäisten keskellä, lintujen ja lepakoiden joukossa, sulassa sovussa hirvien, karhujen, metsäkauriiden, käärmeiden, jänisten, kettujen, hiirien ja myyrien kanssa. Kaikilla on oma tilansa.
Lasten tietokirjailija
Lastenkirjoihini pyrin tuomaan monella tasolla mukaan ihmeellistä ja ihanaa luontoamme, joka meitä ympäröi. Kaikkia niitä hämmästyttäviä kasveja ja eläimiä, ilmiöitä ja tapahtumia, joita luonto ja upea planeettamme on tulvillaan. Tutkijat tekevät jatkuvasti uusia, entistäkin ihmeellisempiä havaintoja ja löytöjä ympäröivästä luonnosta. Niistäkin haluan kertoa lapsille. Rakkaus luontoon syntyy lapsuudessa helposti ja luontevasti. Sen myötä luonnon kunnioittaminen, arvostus ja luonnosta huolehtiminen tuntuvat itsestään selviltä asioilta. Sitä tavoittelen. Lapsissa on toivo. Lapsissa on tulevaisuus!
Tarinoiden kautta oppiminen on kivaa. Satu vie mennessään ja oppi tulee siinä sivussa, kuin huomaamatta. Pidän kuitenkin tärkeänä, että myös biologisia faktoja on kirjoissa mukana, selkokielellä ja ymmärrettävästi. Niiden avulla nuori lukija pääsee halutessaan pintaa syvemmälle. Jos tiedonjano herää, on hyvä että tietoa on heti saatavilla.
Toimittaja
Olen työskennellyt enemmän ja vähemmän aktiivisena freelance-toimittajana jo hyvin pitkään. Lähellä sydäntäni ovat luonnollisesti luonto ja ympäristö. Suurin osa julkaistuista jutuistani ovatkin luontoaiheisia. Toimittajan alati utelias mieli tarttuu kuitenkin mielellään aiheeseen kuin aiheeseen, joten paljon muustakin on tullut kirjoitettua.
Olen tehnyt juttuja paitsi pieniin paikallislehtiin, myös isompiin julkaisuihin, mm. Turun Sanomiin. Otan mielelläni vastaan juttuideoita ja -tarjouksia. Vaikken ammattikuvaaja olekaan, pystyn pitkälti myös kuvittamaan juttuni itse. Käytössäni on mm. laadukas Canonin järjestelmäkamera. Ota yhteyttä ja kerro ideastasi!